Leirikoulut ja leirit

Olemme Suomen leirikouluyhdistyksen jäsen

VONKALEEN LEIRIKOULU

Järjestämme koululaisille kalastuksen ja yhdessä tekemisen ympärille rakennettuja leirikouluja. Toteutamme myös muille ryhmille eri pituisia leirejä mittatilaustyönä.

Vastaavana ohjaajana toimii kokenut kalastusopas ja hänen apunaan kasvatusalan ammattilainen (opettaja) ja pitkän linjan kalastuksen harrastaja.

Leirikoulun aikana oppilaat tutustuvat Suomessa eläviin kalalajeihin ja suomalaisiin kalastuskäytöntöihin (jokamiehen oikeudet, kalastusluvat, erilaiset kalan pyyntitavat ja kalojen tunnistaminen, kalan käsittely ja kalojen anatomia).

Jokainen oppilas pääsee harjoittelemaan kalastusoppaan ohjauksessa itselle mieluista kalastustapaa (jigikalastus, heittokalastus, vetouistelu, pohjaonginta, mato-onginta).

Seuraavassa toimintatapojamme yleisellä tasolla. Mahdollisen yhteydenottonne jälkeen suunnittelemme teidän tarpeisiinne pohjautuvan yksityiskohtaisen päiväjärjestyksen.

Joka päivä:

-Suomalaiseen kotiruokaan perustuvat päivittäiset ateriat (aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala). Hygieniapassi kunnossa. Kaikkina päivinä jollain aterialla tarjolla myös kalaa
-Kalastukseen liittyvä vaihtuva aktiviteetti (kalastusmuodot, kalan käsittely, kalastussolmut, kalastusvisa)

Ulkoiluun ja yhdessäoloon liittyvä aktiviteetti (5 soutuvenettä, 5 kajakkia, luontopolku, lampaita ja kaneja, runsaasti ulkopelejä).

Rantasauna ja palju

Iltatulet (grillituvassa, laavulla, kodassa tai taivasalla)

Lisäksi

Jokainen oppilas pääsee osallistumaan yhden kerran pidemmälle kalastusretkelle, jonka aikana rantaudutaan ja valmistetaan yhteinen ateria luonnon helmassa. -Mahdollisuus tarjota oppilaille kokemus luonnossa yöpymisestä (laavulla, kodassa, puolijoukkueteltassa tai retkiteltassa).

Majoitustilat ja leirimaksut

-Majoitus tapahtuu alueen viidessä mökissä (www-sivujen kohta ”Mökit”) Jokaiseen mökkiin yksi oppilaille tuttu aikuinen valvoja veloituksetta.
-100e/vrk/oppilas. Jos omat lakanat, pyyhkeet ja pefletit, alennus 5e /vrk. (Minimiosallistujamäärä viisi maksavaa henkilöä, maksimimäärä 20- 25 osallistujaa)

Rippileirejä, perhe- tai vanhempainleirejä sekä erilaisia teemaleirejä (esim. jooga-, larppaus- tai koiraleiri) räätälöimme järjestäjien toiveiden mukaan. Osallistujamäärä max.25 hlöä.

Hinta muodostuu majoituksesta, aterioista ja ohjelmapalveluista (kalastus, aktiviteetit, sauna ja palju). Maksimimäärän kohdalla hintaan sisältyy koko alueen (noin 10 ha) vuokra (mökkialue sekä metsäalue laavuineen, luontopolkuineen ja kotineen).

Kysymyksiä?

Majoitus & kalastus Vonkale