Parkkipaikat ovat kiinnostavia retkikohteita

Kaupparetkelle Kuopioon   Tässä yhtenä päivänä pääsin kuin pääsinkin autoajelulle Kuopioon. Jouduin kyllä aika tavalla ja monin tavoin muistuttamaan porukoita, että olen reissukoira enkä yhtään hankala autossa. Hehän olisivat ensin jättäneet minut kotiin odottelemaan. Siellä minä sitten olisin kökötellyt, yrittänyt torkkua koiran unta ja aina väliin kuulostellut, kuuluisiko tutun auton ääntä. Se hetki oli niin…

Keitele-järven jää on lenkkeilypaikka vailla vertaa

  Hankikanto on jäällä kävelyn a ja o   Vielä maaliskuussa oli mukava kulkea hetki jäätietä pitkin ja sitten siirtyä kantavalle hangelle. Se vaati kuitenkin lenkkeilyä aamutuimaan ennen kun aurinko ehti lämmittämään hangen pintakerroksen pehmeäksi. Silloin tassuni alkoivat upota hankeen eikä oloni ollut enää niin riehakas. Hankikannon aikaan kävellessämme näimme uuden lumen päällä paljon niin…

Talviulkoilu tekee iloiseksi

Ylös, ulos ja lenkille! Olen rakastanut ulkoilua pakkasessa ihan pienestä pennusta asti. Minulla on kaksikerroksinen turkki, joka suojaa talvella pakkaselta ja kesällä kuumuudelta. Syksyisin aluskarvani (eli pohjavilla) kasvaa ja keväisin siitä irtoaa vaaleita tuppoja. Nyt kevättalvella nautin, kun saan kihnuttaa kutisevaa kehoani karkealla lumen pinnalla. Ainoa mahdollinen hankaluus talvessa minulle on, että joskus lumi takertuu…

Minä olen Viima, ajatteleva koira

Ajatteleva koira   Minä olen kuusivuotias Viima, rodultani jakutianlaika, Tunnen itseni Vonkaleen kuningaseläimeksi, joka huolehtii alueen vartioinnista (ainoastaan Umpu-kissa voi olla asiasta eri mieltä). Se, miksi minua kutsutaan ”ajattelevaksi koiraksi” juontuu siitä, että yritän viimeiseen asti saada selville asioiden tarkoituksen. Näinhän tekevät muutkin lajitoverini, joka asia ihastuttaa eniten jokaisen omaa perhettä. Kun puheen seasta irrotan…