Hankikanto on jäällä kävelyn a ja o
Vielä maaliskuussa oli mukava kulkea hetki jäätietä pitkin ja sitten siirtyä kantavalle hangelle. Se vaati kuitenkin lenkkeilyä aamutuimaan ennen kun aurinko ehti lämmittämään hangen pintakerroksen pehmeäksi. Silloin tassuni alkoivat upota hankeen eikä oloni ollut enää niin riehakas. Hankikannon aikaan kävellessämme näimme uuden lumen päällä paljon niin eläinten kuin ihmistenkin jälkiä. Ne saattoivat tuoksua niin voimakkaasti, että taluttajani olivat helisemässä kanssani, kun vedin niin paljon. Erityisesti ketun tai kauriin jäljet saivat pääni pyörälle.
Kohti Suolahtea
Joskus kävelimme lumikengillä Suolahden suuntaan ihan Hankalaan asti tai ainakin Kovalan niemen taakse. Jos lunta oli paljon ja se oli vielä pehmeääkin, auttoi kovasti, jos reitillä oli ajettu moottorikelkoilla. Korpisaari, Kaisansaari ja Vuohisaari ovat tulleet maisemiltaan minulle kovin tutuiksi.
Loisto taitaa olla meidän kaikkien koirien viestikeskus, niin paljon siinä on hajuja 😄 Talvella on mukavaa, kun pääsee tutkailemaan paikkoja ihan lähietäisyydeltäkin. Avoveden aikaan olen usein ajatellut sen valoa tuijottaessani, että pääsisinpä vähän lähempää nuuskimaan.
Tällaiset vanhat rakennusten jäänteet kääntävät ajatukseni historiaan. Saimme selville, että Kalliolahden saha perustettiin 1915 , mutta jo 1920 -luvulla se joutui pankin haltuun ja huutokaupattiin Kurikoille. Se paloi 1968 ja nyt siitä on enää muutamia betonijärkäleitä jäljellä.
Lenkkeilymatkalla nämä kivet ovat mukava eväspaussin paikka. Niiden päällä on hyvä kaataa termoksesta kahvia ja availla leipäpusseja, myös minun herkkupussiani 😘 Aurinkoisessa säässä on mukava samalla tiirailla järven kauniita maisemia. Täällä näen usein muita ulkoilijoita ja saan hienoja ilmavainuja kaukaa järven selältä. Silloin minun kävelyttäjäni usein toteavat minun tietävän paljon heitä tarkemmin, millaista porukkaa jäällä nyt liikkuu.
Täällä Ala-Keiteleellä riittää saaria niin paljon, että on vaikea hahmottaa, mikä saari on kyseessä. Minä pyrin jättämään omat merkkini tärkeisiin paikkoihin, niin muutkin koirat tietävät, että olen täälläkin ollut. Tämän saaren edustalla olevat lukuisat isot kivenjärkäleet kiinnostavat minua aina kovasti. Tämä paikka näyttää olevan kalastajien suosiossa.
Tällä kerralla sain ihan uskomattoman mukavia hajukokemuksia saaren rannan ylle taipuvien männynoksien alla, siellä on varmuudella vietetty paljon aikaa. Olisi niin niin kiinnostavaa tietää, millaiset ihmiset tai millaiset eläimet ovat tänne rantautuneet. Ainakin koirat tunnistin…..
Kohti Äänekoskea
Toisinaan lähdemme kävelemään kohti Äänekoskea. Antin kalastuslautalta olen nähnyt nämäkin reimarit vaikka kuinka monta kertaa. Tiedän, että kipparin tulee kulkea niiden välitse, mutta talvellapa voidaan kulkea mistä halutaan. Välillä minua harmittaa olla remmissä, olisi niin ihanaa viilettää pitkin järven selkää. Muutaman kerran olen rynnännyt rannalla liikkuvan ketun perään tai ollut liian kiinnostunut muista järvellä liikkuvista porukoista, siksi nykyään kuljen remmissä. Kuuluvat sanovan, että minuun ei voi ihan täysillä luottaa 😉
Kummeli on minusta ihmeellinen rakennelma, jonka tehtävä on kuulemma ohjata veneilijöitä. Minun on joka kerta sen ohi kävellessäni pakko päästä nuuskimaan sen luona olevat koiratiedostot. Hajumaailma on yhtä rikas kuin loiston luona.
Tähän saareen olen usein rantautunut soutuveneellä omien kotiporukoideni kanssa. Eväät maistuvat hyvältä kauniita maisemia katsellessa.
Äänekoskelle päin kuljettaessa minun lempireissuni kulkee pienen sillan alitse kiertäen muutamia sen lähistöllä olevia saaria. Haapasaari, Sammalsaari, Jänissaaret, Hölkkä, Äijänsaaret…. Aivan huippua asua tällaisessa paikassa, jossa riittää näin paljon kauniita saaria!
Talvi on ohi ja kesä on tulossa
Nämä ovat niitä ihania talvisia aurinkomuistoja. Nyt huhtikuussa jäällä on vettä ja se alkaa olla muutenkin petollisempi, pitää tuntea virtapaikat. Ja kiinnostavat jäljetkin ovat kadonneet.
Pääsiäisenä oli kauniit aurinkoilmat ja Vonkaleenkin rannassa näyttivät kyläläiset viettävän pilkkikilpailuja. Minä en päässyt mukaan 😕 No, eipähän kastuneet tassut. 😉
Tällä viikolla pakkaset ovat palanneet. Vaikka järven jää kiiltää upeasti, se on todella liukas eikä sinne haluta lähteä. Toissa yönä heräsin useaan otteeseen, järvellä paukkui niin kovasti. Se ilahduttaa minua, sillä tiedän kesän tulevan. Sen olen nimittäin elämäni aikana oppinut, että keväinen jään pauke kuuluu kesän tuloon silloin, kun asustaa suuren järven rannalla.
Sinä Viima se saat viilettää ulkoilmassa meistä kaikista eläimistä eniten. Meitä lampaita alkaa väsyttämään tämä ikuinen sisällä oleminen. Nuuskitaan ihanaa kevätilmaa, jota katon ja seinän tuuletusaukoista tulee, joskus myös avoimeksi jätetystä ovesta. Voi kun tulisi jo kesä!!!!!
Oletko muuten huomannut, että meillä on melkein sama nimi 😊