Anteeksi viivästys
Nyt täytyy kertoa ihan ensimmäiseksi, että minun vuorollani on kirjoittamisessa tapahtunut viivästys. Oli pakko talkoiden jälkeen kierrellä katsastamassa kaikki paikat, niin en kerta kaikkiaan ehtinyt miettimään kirjoittamista. Mutta tässä se tulee, kerron teille talkoista.
Vonkaleessa oli perinteiset talkoot
. Talkoissa oli mukana Viiman lisäksi kaksi koiraa ja kolme sisäkissaa. Kissoja ulkoilutettiin minun mieleiselläni tavalla: fleksiremmissä. Näin ne saivat nuuskia rauhassa paikkoja, mutta eivät päässeet häiritsemään minun puuhiani.
Vaikka minulla ei ole kovin tärkeää roolia Vonkaleen talkoissa, haluan kuitenkin olla selvillä kaikesta, mitä alueella tapahtuu. Siksi kuljeskelin näissäkin talkoissa taustalla ja sivustoilla ja olin tarkkana ihmisten ja erityisesti eläinten liikkeistä.
En pidä tällaisten koneiden kovasta äänestä, siksi makoilinkin tässä edessä ikään kuin kertomassa, ettei tuota vehjettä tarvitsisi minusta käyttää. Ei se kuitenkaan auttanut. Jouduin hypähtämään talkoolaisten tieltä viereiseen heinäkasaan.
Täällä lampola- ja varastotalossa on nyt vähän tylsää, kun lampaat vietiin kesälaitumelle. Hiiriäkään ei ole saalistettavaksi asti, ovat kai löytäneet sulasta maasta herkkuja syötäväksi. Ja ihmiset, jotka täällä käväisevät, ottavat pikaisesti tarvitsemansa vempeleen ja lähtevät samoin tein pois ilman, että tuttuun tapaan jäisivät hetkeksi rapsuttamaan minua.
No, nyt se ovi meni kiinni! Eipä haittaa, pitää hypätä yläorsille ja kiivetä ulos varaston ikkunan kautta.
Sainhan minäkin talkoista hyötyä
Koska paikalla oli paljon silittäviä käsiä ja iloista myhäileviä kasvoja, minulla oli kaiken kaikkiaan mukavat oltavat. Toisinaan talkoolaiset siirtyivät ryhmissä paikasta toiseen. Silloin astelin jokaisen eteen ja annoin heille nautinnon silittää pörröistä turkkiani. Kyllähän se oli nautinto minullekin 😉
Aikamoista hurlumheitä oli koko talkooviikonloppu ja varuillaan täytyi olla joka hetki (noiden kissojen ja koirien vuoksi). Se otti voimille ja vähän harmitti, kun siihen perään tulivat takaisin kylmät ilmat. Vaan nyt paistaa aurinko, ilma on lämmin ja minä voin lekotella missä milloinkin. Kyllä minulla nyt on taas kissanpäivät 😍
Sinä Umpu sait kuitenkin täysin vapaasti kuljeskella talkoissa. Minut sen sijaan laitettiin tämän tästä sisälle (kuten muutkin koirat vuorollaan). Harmitti todella katsella ikkunasta, kun sellainen koira, jonka tehtävänä ei ole vartioida tätä aluetta, kävelee ja nuuskii lähipusikoita. Silloin haukun oikein olan takaa, vaikka haukkuminen ei oikein istukaan minun kurkkuuni.